Yksi ainoa elämäMaanantai 16.9.2019 klo 13.50 - Elina Äitini hääräili töihin lähtöä. Hän hyräili hiljalleen pakatessaan koriinsa päivän tykötarpeet: kännykän, lompakon, kauppakassin. Sitten hän sen keksi, ja pakkasi koriinsa vielä kirjan, jonka kannessa luki teksti: ”Yksi ainoa elämä”. Tuon kyseisen kirjan hän oli itse hiljattain lukenut ja oli siitä innostunut. ”Haluan antaa tämän kirjan eteenpäin - - meillä kaikilla on vain yksi elämä - - ”, hän jutteli itsekseen. Yksi ainoa elämä -lause liikuttaa jotain sydämessäni edelleen, yli 20 vuotta jälkikäteen. Nyt jo edesmennyt äitini oli sisäistänyt jotakin siitä, mitä oli itse joutunut käymään läpi sairastaessaan hiljalleen tappavaa tautia. Hän oli löytänyt tuon kirjan sisällöstä jotakin sellaista, jonka arveli koskettavan muitakin ihmisiä. Luulen, että hän halusi viestittää eteenpäin ajatuksen siitä, miten lyhyt ja hauras elämä on. Silti on kuitenkin erityisen arvokasta, että juuri sinä elät. Näitä asioita miettiessäni alan vähitellen hahmottaa, mistä aineksista elämä oikeastaan rakentuu. Elämässä ei mene aina kaikki niinkuin itse haluaisi. Suunnitelmat kariutuvat. Tulee nopeita muutoksia ja käänteitä. On oikeudenmukaisia asioita ja on epäoikeudenmukaisia asioita. On luovittava, hyväksyttävä, hylättävä ja rakennettava uudelleen. Se mikä oli eilen, ei ehkä enää ole voimassa tänään. Mitä siis voimme tehdä, jos elämä kaikessa heikkoudessaan on erityistä ja arvokasta? Voimme tehdä hyvää toisillemme. Tilanteesta ja henkilöstä riippumatta voimme hyväksyä erilaisuuden ja kunnioittaa toistemme elämää. Tämän ohjeen löydämme Raamatustakin, joka kehottaa rakastamaan Jumalaa, sekä lähimmäistä niinkuin itseään. Äitini jätti jäljen elämääni. Muistan näitä hetkiä vähitellen kasvaessani itse niitä kohti. Nämä muistot ovat kuin valokuvia menneisyydestä, jotka aktivoituvat uudelleen todeksi otollisena hetkenä. Toivoisin voivani välittää hyvää eteenpäin samalla tavalla, kuin hän. Yksi työvälineistäni on musiikki, joka omalla tavallaan lohduttaa, antaa toivoa, ilostuttaa ja muistuttaa. Musiikki antaa sanoja asioille, joilta ne puuttuu. Musiikki viestittää tunteita, joista on vaikea puhua. Musiikki on jakamista, niin ilojen kuin surujenkin. Eräässä hoivakodissa musiikkihetken jälkeen yksi tuokioon osallistuneista totesi: ”Jakakaahan tätä iloa muillekin”. Samaan äitinikin olisi kehottanut. Jos tiedät jonkin asian olevan kaunista, laita se kiertämään. Jaa osaamistasi, sanojasi ja tekojasi. Kaikki tämä kävelee vastaan jossakin elämän mutkassa ja tervehtii tekijäänsä kädestä pitäen. Huolehditaan toisistamme. Elina Jääskelä sairaalamuusikko (Tekstissä mainittu teos on Tapio Nousiaisen kirjoittama evankeliointikirjallisuuden klassikko, joka ilmeistyi ensimmöisen kerran 1980. Kirjasta on tehty 24 painosta ja se on Päivä oy:n kustantama.) |
Kiitos kun jaksoitte muistaa minuakinSunnuntai 6.1.2019 - Janne Uusi vuosi ja ensimmäinen viikko lopuillaan. Kaikenlaista tapahtuu viikon aikana, päivien aikana, tuntien aikana, minuuttien aikana. Tässä muusikon ammatissa tilanteet ja tunnelmat muuttuvat hetkessä. Ja mitä lähemmäs niinä hetkinä pääsee vastaanottavan ihmisen henkistä olotilaa, sitä paremmin ymmärtää häntä ja sitä, kuinka tärkeä se yksikin visiitti on. Kulunut vuosi toi hyvin erilaisia kokemuksia musiikin tekemisestä, esittämisestä ja osoitti myös, että valtava joukko ihmisiä jää paitsi musiikin tuomasta mielihyvästä, vaikka heillä olisi - perus konserttiväen tapaan - tarve ja oikeus kuulla musiikkia. Tässä ei tietenkään ole mitään uutta, mutta viime syksyn käynnit Tyksissä ja joulun ajan työharjoittelut toivat lopulta konkreettiseti esille sen, miten suuri tarve sairaaloissa ja palvelukodeissa on muusikoiden käynneille. Loputtoman pitkät minuutit ja tunnit sängyssä tai pyörätuolissa saavat sisältöä, kun joku tulee luokse ja ottaa mukaan musiikin tekemiseen. Voisi toki ajatella, että kunhan joku laittaisi radion tai tv:n päälle, niin heikommassakin kunnossa oleva potilas saisi imeä itseensä parantavaa musiikkia. Ja onhan niitä tutkimuksia jotka puoltavat tätäkin totuutta ja hyötyjä musiikin kuuntelusta. Mutta kuinka vuoteessa oleva voisi kommunikoida radiolle yksin huoneessaan? Miten pyytää radiolta toivekappaletta? Miten kiittää radiota musiikista? Varmaan nuokin asiat joku koodarinero ratkaisee ja tuloksena on älyratio, joka soittaa jokaisen kappaleen nöyrästi ja väsymättä. Toivottavasti älyjogeboxi ei kuitenkaan ihan heti ole korvaamassa muusikon tuomaa läsnäoloa ja kokemusten jakamista. Aina ei tarvitse edes puhetta, pelkkä katsekin riittää ja molemmat ymmärtävät miten tärkeä hetki on juuri nyt. Aika monta riviä on saanut tulla lukujonoja, kunnes koneet pystyvät siihen, mitä muusikot voivat nyt antaa. Käyttäkäämme siis nyt sitä mitä meillä on. :) Viime vuonna oli kaikenlaista soittelua kotikonserteissa ja orkesterikonserteissa. Oli kollegojen kanssa kamarimusisointia ja jopa sooloilua orkesterin kiusana.;) Palautteena poikkeuksetta ”kiitoksia ihanasta musisoinnista”, joka tarkoittanee että kannatti nähdä vaivaa. Tänään tulikin hoivakotikäynnin viimeisestä huoneesta hieman erilainen palaute, jolla varmaan jaksaa vuoden 2019 läpi: ”Kiitos kun jaksoitte muistaa minuakin” |
Rauhallista joulua!Perjantai 21.12.2018 klo 23.19 - Elina Mistä tuntee pienen tontun, mistä tuntee pienen tontun?
Tätä puntaroivat pienet muskarilaiset joulujuhlassaan. Monenlaisia tuntomerkkejä pienelle tontulle lueteltiin, mutta mahtoiko pysyä piilossaan?
Mistä tuntee kunnon joulun? Aidon joulun? Sekin on aika taitava naamioitumaan kaikenlaisiin lahjapaketteihin ja välkkyviin jouluvaloihin. Huomaan palaavani ajatuksissani aikaan, jolloin joulu oli täynnä odotusta, kiitollisuutta ja tunnetta siitä, että joulu ei pääty koskaan. Lapsena tuo kaikki oli päivänselvää. Aikuisuudessa se olo jotenkin katoaa. Vaan entäpä elämän ehtoopuolella?
Saimme Jannen kanssa etuoikeutetusti virittäytyä joulun tunnelmaan vierailemalla eräässä palvelukodissa. Kokemus oli jälleen kerran mieleenpainuva. Musiikilla on ihmeellinen vaikus; sepä taitaakin nimittäin tunnistaa ne kohteet, minne se on tervetullut. Tähän palvelukotiin musiikki oli erityisen tervetullut ja odotettu, joulua valmistava vieras. Olimme ajatelleet soittaa perinteisten joululaulujen lisäksi myös joitakin viululle ja pianolle sävellettyjä klassikoita. Tämä viritelmä sai kuitenkin hyvin pian käänteen, ja Bachin ja Kuulan sijaan pyydettiinkin En etsi valtaa loistoa ja On hanget korkeat nietokset. Nämä molemmat olivat totta niin ulkoisesti kuin sisäisestikin, sillä ulkona paukkui kova pakkanen, ja sisätiloissa soivat sanat ja sävelet kertoivat pyyteettömästä onnen ja ilon kaipauksesta. Saimme olla välikappaleita. Tästä jäi suuri kiitollisuus. Kiitollisena siirrymme myös kohti seuraavaa lukukautta sairaala- ja hoivamusiikin erikoistumisopintojen saralla. Tähänastinen matka on ollut hämmästyttävä ja hengästyttävä monin tavoin. Olemme saaneet tavata uskomattoman taitavia muusikoita, asiantuntevia ja asiastaan innostuneita kouluttajia ja aitoja ihmisiä, jotka kaipaavat ja tarvitsevat musiikkia. Mieleenpainuvin kokemus lienee se, kun saimme vierailla lasten osastoilla. Musiikin vaikutus oli todella konkreettinen; rauhoittava, puhdistava, kipua lievittävä, elämää helpottava. Näillä kokemuksilla on hyvä paketoida kulunut vuosi rullalle, ja jatkaa nöyrin, mutta odottavaisin mielin eteenpäin kohti seuraavaa vuotta. Arkihuolesi kaikki heitä,
Mieles' nuorena nousta suo.
Armas joulu jo kutsuu meitä,
Taasen muistojen suurten luo.
(san. Alpo Noponen, säv. Leevi Madetoja) Rauhallista joulua, Elina
|